Vuoden viimeisenä päivänä

Reilu kolme viikkoa sitten päästiin kuin päästiinkin jälleen siirtoon. Kaksi viimeistä alkiota sulatettiin, molemmat selvisivät. Toinen siirrettiin, toista jatkoviljeltiin ja seurailtiin. Suunnitelmana oli pakastaa viimeinen, mikäli se selviää blastokystiksi asti.

Vuoto alkoi reilun viikon päästä siirrosta. Kävin verikokeessa, hcg 20. Lukema oli niin alhainen, että sain kontrolliajan viikon päähän ja painavan kehoituksen lähteä heti päivystykseen, jos tulee kipuja. Kohdun ulkopuolisen raskauden mahdollisuus oli taas ilmassa. Samassa puhelussa selvisi, ettei viimeinen alkio ollut jaksanut. Näissä tunnelmissa lähdettiin joulun viettoon.

Tänään sain kuulla, että hcg on laskenut lähes nollaan. Ei siis pelkoa kohdunulkoisesta, mutta ei myöskään ihmeraskautta.

Vuoden viimeisenä päivänä päättyy meidän ensimmäinen, kahdeksan kuukautta kestänyt IVF-hoitomme tuloksettomana. Kymmenen alkiota ja neljä siirtoa. Viimeisestä siirrosta hieman kohonnut hcg-arvo. Lisäksi yksi kohdunulkoinen raskaus siirtojen välissä syyskuussa.

Tämä vuosi on ollut raskas. Rukoilen, että ensi vuosi olisi valoisampi.

Todellisuus

Täällä menossa pp 10 ja vuodan kuin seula. Sellainen oli tämä kierros.

Voisiko joku kertoa positiivisia juttuja? Niistä on huutava pula.

Missä mennään?

Viimeisen viikon aikana olen voinut melko huonosti. Olen itkenyt, itkenyt ja itkenyt. On väliin mahtunut hyviäkin hetkiä. Olen ollut huolissani itsestäni. Jaksanko minä? Mitä, jos en jaksa?

Toissapäivänä sulatettiin yksi alkio. Ei ollut siirtokelpoinen, oli monitumainen. Eilen sulatettiin kaksi alkiota, joita seurattiin yön yli. Tänään aamulla sain puhelun, että toinen voidaan siirtää. Toinen oli monitumainen.

Kohdussani on kuusisoluinen alkio, enkä oikein tiedä mitä ajatella. Pakkasessa on vielä kaksi nelisoluista odottamassa. Vielä joitakin viikkoja sitten niitä oli yhdeksän. Yhtenä iltana itkin, että kuolevatko ne kaikki käsiin?

Kohdussani oleva ei kuollut. Elävä alkio, melkoinen sissi. Alkakoon siitä elämä. Ihana elämä.

Kynttilä

Sytytin kynttilän kaikille niille pienenpienille ihmisenaluille, jotka eivät koskaan syntyneet tähän maailmaan. Teidän ja meidän.

Raportti

No niin. Homma eteni seuraavasti.

Sunnuntai-iltana (pp 9) tein testin. Tyhmää, tiedän. Se oli negatiivinen. Pettymys oli suuri, vaikka ajattelinkin optimistisesti toisen viivan vielä ilmestyvän muutaman päivän sisällä. Oireita oli oikeastaan jonkin verran. Jatkuva vessahätä, vatsatuntemuksia jne.

Vuoto pysyi poissa ja toiveet kohosivat jälleen. Tiistaiaamuna (pp 11) testasin taas. Tulos oli negatiivinen. Lähdin silmät kyynelissä töihin. Työpäivän päätteeksi alkoi tuhruvuoto, joten lähdin silmät kyynelissä myös kotiin.

Tänään oli veritesti. Tulos oli negatiivinen. Onneksi tiesin sen jo etukäteen. Helpompi näin, ajan kanssa sulatella pettymystä. Vaikka ei tätä kovin helpoksi voi siltikään sanoa.

Positiivista on, että välikiertoa ei tarvita. Seuraava lääkäriaika on jo varattu ensi viikon loppuun. Nyt toivotaan, että viikonloppu ei estä seuraavaa mahdollisuutta.

Uutta matoa koukkuun, ja mitä näitä nyt on. Ei tässä hitsi vie auta mikään muu.

Loppu lähestyy

Siirrosta kahdeksan vuorokautta. Viimeksi vuoto alkoi tästä hetkestä reilu vuorokausi eteenpäin. Pelottaa.

Haluan kuitenkin kirjoittaa tuntemuksia itselleni muistiin:
- ei mitään mainittavaa pp 1-4
- nipistelyä alavatsassa pp 5-6
- lieviä menkkatuntemuksia pp 6-8
- rinnat eivät ole arat
- ajoittain koko vatsan "polttelua", vähän kuin närästystä

Tämä ei ole kutkuttavaa jännitystä. Tämä on kamalaa.

Erilainen kokemus

Siirrosta on kolme vuorokautta. Toimenpide sujui mallikkaasti, paremmin kuin viime kerralla.

Olo on hyvin erilainen verrattuna tuoresiirtoon. Silloin alla oli yli kuuden viikon lääkerumba ja punktio. Olo oli punktion jäljiltä tukala, vatsatuntemuksia oli enemmän tai vähemmän koko ajan ja lääkkeet vaikuttivat kaikenlaisia oireita. Rinnat olivat kipeät, nälätti, väsytti jne.

Nyt olo on täysin normaali. Ei minkäänlaisia tuntemuksia. Ei yhtään mitään. Ja tiedättekö, minä pidän tästä paljon enemmän.

Alkioita jouduttiin sulattamaan neljä. Vasta viimeinen säilyi hengissä. Pakkaseen jäi vielä viisi odottamaan. Lääkäri vakuutteli, että näinkin suuri hävikki on normaalia. Hän kertoi, että lapsettomuushoitojen asiantuntijat keskustelevat, pitäisikö tuoresiirron sijaan kaikki alkiot ensin pakastaa. Näin siirtoja ja mahdollisia pettymyksiä tulisi vähemmän. Mielenkiintoinen ajatus.

Ajatukset karkailevat pohtimaan, kuinka moni viidestä jäljellä olevasta alkiostamme selviää. Minä niin toivoisin, että emme menettäisi enää yhtään. Saisimme vihdoinkin pitää. Se olisi ihanaa.

Taas mennään

Kahden tunnin päästä siirrettään.

Jes ja apua!

Mahdollisuus

Uusi mahdollisuus on taas käsillä. Ovulaatiotesti oli tänään positiivinen ja perjantaina tehdään siirto, jos alkiot selviävät sulatuksesta.

Vihdoinkin ollaan näin pitkällä. Tuoresiirto tehtiin toukokuussa ja nyt, melkein puoli vuotta myöhemmin, on taas mahdollisuuksia päästä siirtoon asti.

Toivomme parasta.

Putkeen meni, tai siis jäi

Kun kuukautiset alkoivat, ilmoittauduin jälleen PAS-hoitoon. Kuukautiset olivat hieman tavallista niukemmat ja pistin sen merkille.

Kp 8 kävin ensimmäisessä ultrassa. Lääkäri totesi, että ovulaatio ei ole vielä lähelläkään. Sovittiin uusi ultra muutaman päivän päähän. Minulla on lyhyt kierto, joten ihmeissäni pistin ovulaation puutteen merkille.

Kp 9 alkoi ruskea tuhruvuoto. Silloin tiesin, että taas mennään. Oireet olivat tismalleen samat kuin niin monta kertaa aikaisemminkin. Raskaus on alkanut, mutta kuukautiset tulevat normaalisti ja puolessa välissä kiertoa tuhruttaa.

Soitin päivystykseen ja pyysin päästä seuraavana päivänä hcg-mittaukseen. Pääsinkin, ja tulos oli 14. Kolmen päivän jälkeen tulos oli 3. Alkionsiirtoa ei luonnollisestikaan tehdä tähän kiertoon.

En enää jaksa laskea kuinka mones samanlainen raskaus tämä oli. Munasolu hedelmöittyy, alkio ei ilmeisesti ikinä pääse kohtuun asti vaan kiinnittyy munanjohtimeen ja tulee sieltä pois joko itsekseen, lääkkeen tai leikkauksen avulla.

Nyt ei tehdä mitään. Yksi raskauksia keräävä munajohtimeni saa vielä jäädä paikoilleen.

Seuraavaan kiertoon toivomme jälleen parempaa tuuria.

Olen väsynyt.

Väärä päivä

Niin siinä sitten kävi, että emme päässeet pakastealkionsiirtoon tässä kierrossa. Ovulaatio osui juuri sille ainoalle päivälle, jolle se ei olisi saanut osua. Klinikkamme kun ei tee alkionsiirtoja viikonloppuisin.

Harmittaahan se, mutta ei voi mitään. Näitä sattuu. Kattellaan syssymmällä.

Syksy

Olen jo muutamana päivänä aistinut selvästi syksyn tuoksun. On siis aika palata töiden ja harrastusten lisäksi myös haaveiden äärelle blogin päivittämisen myötä.

Kesä on ollut kaunis ja onnellinen loppukevään surusta huolimatta. Alkava syksy tuo mukanaan taas uusia mahdollisuuksia ja varovaisia toiveita. Ensimmäinen mahdollisuus on jo hyvinkin lähellä. Tavoitteena on tehdä 1. PAS ensi viikon lopussa alkavaan kiertoon.

Toiveet tulevan hoidon suhteen ovat hyvin varovaisia ja maltillisia. En halua murehtia. Sen sijaan haluan elää täysillä jokaisessa hetkessä ja nauttia tästä syksystä. Haluan uppoutua uusiin harrastuksiin ja hullaantua syksyisestä metsästä. Haluan kuunnella hiljaisuutta pimenevinä iltoina ja viettää niin paljon vapaa-aikaa kun se suinkin on mahdollista. Haluan rakastaa ja tietää olevani rakastettu. Haluan iloita.

Se on syksyni suunnitelma.

Lopputulos

Lauantain pieni vuoto yltyi sunnuntaina kuukautisiksi. Tänään veritestin tulos alle yksi. Ei kiinnittymisen yritystäkään. Positiivista on, että alkio ei ollut kiinnittynyt väärään paikkaan. Mielummin ei mihinkään kuin munanjohtimeen. Sen olen oppinut.

Elättelen pienen pientä toivoa, että pääsisimme kokeilemaan ensimmäistä pakastealkion siirtoa vielä ennen klinikan kesätaukoa. Todennäköisesti emme pääse, mutta toivon sitä silti.

Tämä on ottanut yllättävän koville. Aiemmat epäonnistumiset tulvahtivat pintaan pitkästä aikaa ja täysin odottamatta. Olen surrut viimeisen kahden vuorokauden aikana reilua neljää lapsettomuusvuottamme enemmän kuin koskaan ennen. Viisi raskautta, nolla synnytystä, epäonnistunut tuoresiirto. Tiedän, että on suorastaan naurettavaa olla epätoivonen ensimmäisen siirron epäonnistuttua. Silti meinaan olla. Ymmärrän nyt, miksi hedelmöityshoitoja sanotaan raskaiksi. Nämä ovat raskaita. Ja minä sentään pääsin fyysisesti todella helpolla. Ihailen vilpittömästi niitä, jotka ovat käyneet tämän läpi lukuisia kertoja. Helppoahan se olisi, jos tietäisi, että toinen, kolmas, neljäs tai kymmenes kerta onnistuu. Mutta kun ei tiedä. Ei todellakaan tiedä.

Olen häkeltynyt siitä, että ympärilläni on ihmisiä, jotka eivät tiedä lapsettomuuden kivusta mitään, mutta silti he itkevät kanssani.

Väliaika

Eilen illalla alkoi tiputteluvuoto. Tänään vuotoa on ollut hyvin hyvin vähän. Tein hätäpäissäni testin, joka näytti negaa. Veritesti maanantaina, sinne asti käytän ohjeen mukaan tukilääkitystä. Ripaus toivoa kai vielä on, mutta minun on äärimmäisen vaikea pitää siitä kiinni.

Tänään meillä syödään kyyneleillä suolattua lohta.

Puoliväli

Alkion siirrosta on kuusi vuorokautta. Toiset samanmoiset jäljellä testipäivään.

Haluan kirjoittaa olojani ja tuntemuksiani tänne lähinnä itselleni muistiin:

- ajoittaisia lieviä kuukautismaisia tuntemuksia on edelleen
- rinnat ovat arat tai suorastaan kipeät
- nälkä on kova
- iltaisin paleltaa
- mielialat vaihtelevat toiveikkuudesta pettymykseen ja suruun
- pelkään, että kiinnittymisessä on ongelmia (viitaten kaikkiin aikaisempiin raskausyrityksiin)
- haluan toivoa edelleen parasta

Ajatus

Alkion siirrosta on kolme vuorokautta. Eilen tunsin oloni ensimmäistä kertaa normaaliksi punktion jäljiltä. Turvotus on laskenut (ainakin osittain) ja munasarjojen juiliminen helpottanut.

Nyt ihmettelen ja kuulostelen toisenlaisia oireita. Vatsassa on lieviä kuukautiskipumaisia tuntemuksia ja vihlontaa ajoittain, mutta siinäpä se. Ei nyt vielä tarvitsekaan tuntea yhtään mitään, toitotan itselleni. Jos alkio on kiinnittyäkseen, se tapahtuu ilmeisesti muutaman päivän sisällä. Veritesti tehdään kaksitoista päivää siirrosta. Loputtoman monen päivän päästä. Onneksi ensi viikko menee töissä kiirehtiessä.

Kaiken hoitoon liityvän hässäkän rauhoituttua minua on ruvennut mietityttämään. Reilu vuosi sitten aloittaessani tämän blogin olin ollut raskaana viisi kertaa. Viisi. Hyvin lyhyitä aikoja, mutta kuitenkin. Tästä syystä suhteeni positiivisiin raskaustesteihin on muodostunut negatiiviseksi. Kahdesta viivasta tikussa ei ole seurannut meille mitään hyvää. Sumuttelujen, piikittämisten, punktion, alkion siirron ja jännittämisen jälkeen olen ensimmäistä kertaa pysähtynyt ajattelemaan sitä mahdollisuutta, että raskaustesti tosiaan olisi positiivinen. Olemme nähneet sen jo viisi kertaa.

Meille tämän hoidon ehdottomasti pelottavin vaihe sijoittuu mahdollisen positiivisen raskaustestin ja alkuraskauden ultran väliin. Sitä väliä emme ole vielä kertaakaan selvittäneet kunnialla.

Nätti alkio

Kohdussani on alkio. Lääkärin sanojen mukaan "niin nätti, kun tässä vaiheessa vain voi olla". Saimme lisäksi yhdeksän hyvälaatuista alkiota pakkaseen. Yhdeksän. Olen ihan ymmälläni, miten hoito on onnistunut näin hienosti! Kahdestakymmenestäyhdestä kerätystä munasolusta kuusitoista oli kypsiä, yksitoista hedelmöittyi, kymmenen lähti jakautumaan ja yksi siirrettiin.

Nätti alkio, nyt sinun tehtäväsi on kiinnittyä kohdun seinämään. Älä vain lähde kuljeskelemaan ulospäin ja älä missään nimessä erehdy kiinnittymään munanjohtimeen, jonne jo kaksi sinun edeltäjääsi ovat tiensä päättäneet. Siinä ei sinulle käy hyvin. Yritän tehdä kaikkeni, jotta sinulla olisi hyvä ja jäisit sisälleni kasvamaan. Me nimittäin rakastamme sinua jo nyt, nätti alkio.

Saalis

Punktio onnistuneesti ohi! Rakkuloita kerättiin 34 ja munasoluja löytyi 21. Toimenpide oli melko kivuton ja olo on hyvä. Hyperin riski on edelleen kohonnut, joten nyt pitää juoda paljon ja seurailla vointia tarkasti. Jos kaikki menee hyvin, siirto on ylihuomenna.

Mies oli tomenpiteessä mukana ja se helpotti oloa kummasti. Kipulääkkeet toimivat mainiosti ja saivat mukavasti kattolamput pyörimään silmissä. Nukuin noin tunnin toimenpiteen jälkeen. Herätessä olo oli jo suhteellisen normaali ja sain syödä aamiaisen.

Hoitajat ja lääkäri olivat ihania ja kehuivat kovasti reippauttani. Koko härdellistä jäi positiivinen mieli.  

Viimeiset

Viimeinen Synarela-annos ja Pregnyl hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Tässä vaiheessa sitä tietenkin toivoo, että ei tarvitsisi enää koskaan kajota kyseisiin valmisteisiin. Ihmeellistä, että huomisaamuna kello ei herätä sumuttamaan!

"Ainakin kaksikymmentä"

Terveisiä ultrasta!
Munasoluja piisaa. Molemmilla puolilla oli "ainakin kymmenen". Tämä tarkoittaa sitä, että punktio on jo maanantaina. Ja nyt pitää juoda paljon. Hyperin vaara on olemassa, mutta lääkäri ei ollut siitä kovinkaan huolissaan.

Loppupäivä menikin ensi viikon työkuvioita järjestellessä. Nyt saan linnoittautua sohvalle ja odottaa maanantaita, sitten keskiviikkoa, ja sitten se todellinen odotus vasta alkaa. Loppuuko odottaminen koskaan?

Toinen etappi saavutettu

Pistoksia kuusi takana ja labratulosten mukaan kaikki on edelleen mallillaan. Jatkan samalla lääkeannoksella loppuviikkoon. Annos on käsittääkseni melko pieni, mutta ilmeisesti saanut jo jotain aikaiseksi. Vatsaa ainakin juilii mukavasti, joten kyllä siellä jotakin tapahtuu.

Olen hämmentynyt siitä, kuinka helpolla tänne asti on päästy. Synarelasta ei alun hormooni-itkujen jälkeen ole tullut oireita ja pistäminenkin on jo siedettävää. Järkyttävä väsymys vaivaa, mutta uskon sen johtuvan lähinnä kiireisestä keväästä ja siitepölyallergiasta.

Seuraava etappi kolmen yön päästä.

Piikkikammo

0-ultra takana ja kaikki hyvin. Olin jo ehtinyt todella pelätä, että Synarela ei tee tehtäväänsä. Kohtu näytti kuitenkin toivotulta ja pistokset voitiin aloittaa. Lääkkeenä Gonal-f. En ole koskaan pitänyt neuloista ja pistäminen tuntuu epämiellyttävältä. Mutta näillä mennään, en valita.

Ultraava lääkäri oli eri kuin viime kerralla. Hyvin tyly ja mielestäni suorastaan epäasiallinen. Hoitaja oli onneksi hymyilevä ja ystävällinen. Muuten olisi mennyt itkuksi koko touhu.

Nyt sitten pistellään, sumutellaan ja ihmetellään tätä kaikkea muutama päivä. Ensi viikon alussa labra ja lopussa ultra. Pää on pyörällä. Aurinko paistaa. Kaiken keskellä kuitenkin lähinnä hymyilyttää.

Hitaasti, mutta varmasti?

Päivät kuluvat hitaasti. Yhdeksäs vuorokausi menossa Synarelan kanssa. Kolme ensimmäistä päivää olivat pahimmat. Mielialat kävivät pohjamudissa ja itketti jatkuvasti. Nyt olo on tasaantunut ja muita oireita en ole huomannut. Vielä pitäisi jaksaa reilu viikko ennen 0-ultraa. Pelkään, että lääke ei tehoa, koska kuukautiset tulivat ajallaan ja olo on muutenkin "liian" normaali. Minkälaisia sivuvaikutuksia teillä muilla on ollut?

Raskausuutisia tulee jatkuvasti joka puolelta. Erittäin läheltäkin. Viikon sisällä kolme ja jatkoa on ilmeisesti luvassa. Niiden kanssa nyt eletään päivä kerrallaan. Eihän toisten onni ole meiltä pois, mutta, no, kyllä te tiedätte. Se tunne. En osaa sitä kuvailla. Se ei ole suoranaista kateutta, ehkä enemmänkin surua. Kipeä muistutus siitä mitä emme ole saaneet.

Kun oikein kovasti itkettää, muistutan itseäni isoäitini sanoista: "Nyt kun ollaan jo näin pitkällä, pitäisi vain naurattaa!" Sitten itken vähän lisää, mutta hymyilen kyynelten läpi. Toivoa on niin kauan kun on elämää. Varmasti.

Kaksi päivää, kolme yötä

...ja siitä se sitten lähtee. Ensimmäinen IVF. Synarela odottaa kaapissa ja olo on jännittynyt. Töissä on perus kevätkiireitä, enkä vielä tiedä miten selitän hoitoihin liittyvät poissaolot. Toisaalta haluaisin olla avoin ja kertoa pomolle alkavasta hoidosta, mutta syystä tai toisesta se tuntuu todella vaikealta. Miten te muut hoidoissa olevat olette toimineet? Onko työnantaja ollut tietoinen tilanteestanne?

Jännittää.

Omituista

Odotan kuukautisia kerrankin innoissani, jotta saisin ilmoittautua hoitoon. Nyt niitä vaan ei kuulu eikä näy. Raskaustesti on tehty ja se näyttää tuttuakin tutumpaa yksinäistä viivaa, joten siitäkään ei ole kysymys. Kyllä ihmiskeho vaan on ihmeellinen, sanon minä.

Suunnittelukäynti

Vastassa oli mukava ja kokenut lääkäri. Selitti huolellisesti hoidon vaiheet ja vastasi kärsivällisesti kaikkiin kysymyksiini. Maaliskuun kuukautisten alkaessa saan ilmoittautua hoitoon. Pitkällä kaavalla mennään. Sain jo Synarela-reseptin valmiiksi, joten ennen sumuttelujen aloitusta ei tarvitse enää käydä vastaanotolla.

Lääkäri vakuutteli, että todennäköisyydet ovat puolellamme. Todennäköisyyksistä en perusta ja tiedostan hoitoihin liittyvät ongelmakohdat, mutta mieli on taas kevyempi. Ulkona paistaa aurinko ja odotus jatkuu.

Odotan

Odotan vauvaa, mutta en ole raskaana.

IVF-hoidon jonotusaika on hujahtanut nopeasti ja yllättävän kivuttomasti. Nyt, kun seuraavaan lääkäriaikaan on enää noin kolmen viikon odotus, aika on selvästi pysähtynyt. En millään jaksaisi odottaa päivääkään. Kauhistelen sitä, että en yhtään tiedä mitä lääkäriajan jälkeen tapahtuu. Jatkuuko odotus edelleen? Mielessä kummittelee muun muassa sellainen kauhukuva kuin klinikan kesätauko (tammikuussa).

Syksyllä 2007 päätimme miehen kanssa, että jätämme ehkäisyn pois huhtikuussa 2008. Laskettiin, että jos heti sattuisi tärppäämään, olisi minun opinnot vauvan syntyessä hyvässä vaiheessa. Tästä ihanan sinisilmäisestä ja huolettomasta marraskuisesta illasta aloitin odottamisen.

Yrityksen aloitusta, ovulaatiota, testipäivää, kuukautisia ja taas ovulaatiota, raskaushormoonin nousua, raskaushormoonin laskua, ultra-aikaa, laparoskopiasta toipumista, kuukautisia, ovulaatiota, testipäivää ja taas kuukautisia, aikaa lähettävälle lääkärille, aikaa lapsettomuuslääkärille, tutkimuksia, tutkimustuloksia ja hoitoja.

Tänään olen odottanut vauvaa neljä vuotta, kaksi kuukautta, kaksi viikkoa ja neljä päivää.

Ja minä höpsö luulin, että vauvan odotukseen menee kaikkinensa se kymmenen kuukautta.