Analyysiä

Miten nämä kuluneet kolme vuotta ovat vaikuttaneet minuun?
Tässä muutama ajatus.

1)   Pelkään positiivisia raskaustestejä. Tähän asti niistä ei ole seurannut mitään hyvää. Pelkkää kipua, verta, kyyneleitä, hämmennystä ja epätoivoa. Toki tiedän, että jonakin kauniina päivänä positiivinen testi voi tarkoittaa myös jotain yliluonnollisen ihmeellistä. Uuden ihmisen syntymää.

2)   Ihmettelen normaaleja raskauksia. Kun ympärilläni raskaudet alkavat normaalisti, kestävät loppuun asti ja lopulta syntyy eläviä ja terveitä lapsia. Miten ne sen tekevät? Miten se ylipäätään on mahdollista?

3)   Olen tullut entistä varovaisemmaksi kysymään keneltäkään heidän lastenhankintasuunnitelmista. Inhoan tässä yhteydessä sanoja tehdä ja hankkia.

4)   Olen oppinut ymmärtämään, että lapsi on lahja. Kaikki eivät välttämättä kyseistä lahjaa koskaan saa. Lapsi ei ole jokanaisen tai -miehen oikeus.

5)   Olen pakottanut itseni hyväksymään, että toisten lapset eivät ole minulta pois.  Ympärilläni syntyy jatkuvasti uusia ihmeitä ja haluan olla onnellinen jokaisesta.

6)   Olen oppinut entistä enemmän arvostamaan sitä mitä minulla on. Maailman ihanin mies, rakastava perhe, uskomattomia ystäviä.

7)   En pode enää vauvakuumetta sen varsinaisessa merkityksessä. En tiedä johtuuko se itsesuojelusta vai mistä. Lapsi olisi ihaninta mitä meille voisi tapahtua, mutta kaikki hössötys ja vaaleanpunaiset unelmat ovat kadonneet.

8)   Olen tullut entistä tietoisemmaksi siitä, että elämä on ihmeellistä ja kaikki on mahdollista. Niin hyvässä kuin pahassakin. 

Alku

Huhtikuussa 2008 se alkoi. Yritys. Ihana, kutkuttava, jännittävä yritys. Olin onneni kukkuloilla. Ostin Vauva-lehtiä, seurasin tiiviisti keskustelupalstoja ja surffailin äitiysvaatesivuilla. Tätä oli odotettu. Nyt se alkaa, meille tulee vauva!

Kului puoli vuotta. Ihmettelin, että miten tässä nyt näin kauan kestää. Eräänä iltana tuli omituisia vatsakipuja ja vuotoa. Sitä kesti viikon verran, kunnes tajusin lähteä lääkäriin. ”Hcg hieman koholla, varhainen keskenmeno.” Olin hämmentynyt, mutta onnellinen. Minä voin tulla raskaaksi!

Kului kuukausi. Raskaustesti positiivinen. Iloa ja onnea, mutta heti seuraavana päivänä kipuja ja vuotoa. Tein viikon päästä varmistustestin, vaikka tiesin tuloksen liiankin hyvin. Yksi viiva. En tajunnut käydä edes lääkärissä. Toinen varhainen keskenmeno, ajattelin.

Kului kaksi kuukautta. Yhtäkkiä kesken kierron alkoi vatsakivut ja vuoto. Tein ensimmäisestä kerrasta viisastuneena heti testin - positiivinen. Soitto hämmentyneenä neuvolaan. ”Olen raskaana, vaikka kuukautiset tulivat ajallaan, onko normaalia?” ”Normaalia on, onnea vain!” Kun kivut ja vuoto yltyivät, lähdin päivystykseen. ”Kohdun ulkopuolinen raskaus.”

Kotiin itkemään, ihmettelemään ja seurailemaan tilannetta. Kynnys lähteä takaisin sairaalaan piti olla mahdollisimman matala. Kesken työpäivän kivut yltyivät lähes sietämättömiksi. Päivystykseen, yöksi sairaalaan ja seuraavana päivänä tähystysleikkaukseen. Leikkauksen jälkeisenä päivänä lääkäri tuli tapaamaan. ”Vasen munajohdin oli pahasti revennyt, joten jouduimme poistamaan sen.” Lisää itkua ja hämmennystä.

Kului puoli vuotta. Raskaustesti positiivinen. Vuoto alkoi rv 4+1. Ehdittiin epäilemään kohdunulkoiseksi jälleen, mutta lopulta kohdusta löytyi ruskuaispussi rv 5+5. Ei sikiötä, sykkeestä puhumattakaan, mutta miten pelkästä ruskuaispussista voikaan olla niin onnellinen. ”Kohdussani on jotain!” Uusi vuoto alkoi rv 6+1, jolloin todettiin spontaani keskenmeno. Itkua ja hämmennystä.

Kului seitsemän kuukautta. Positiivinen raskaustesti. Useita päiviä ilman vuotoa. Päästiin pitemmälle kuin koskaan ennen. Mutta alkoihan se. Päivystyksessä todettiin kohdun ulkopuolinen raskaus jäljellä olevassa munajohtimessa. Koska ainokaista munajohdintani haluttiin suojella, sain heti metotreksaatti-piikin. Yksi lääkeannos riitti, ja vuosin jälleen kohtuni tyhjäksi. Itkua ja epätoivoa.

Kului vuosi. Uutta raskautta ei kuulunut, ja nyt olen tässä. Nykyhetkessä. Kolme vuotta vanhempana ja viisaampana. Tästä tie vie vain ja ainoastaan eteenpäin. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Mihin tie johtaa, en tiedä. Mutta tie vie ja kantaa, siitä olen varma.

Tervetuloa mukaan!