Lopputulos

Lauantain pieni vuoto yltyi sunnuntaina kuukautisiksi. Tänään veritestin tulos alle yksi. Ei kiinnittymisen yritystäkään. Positiivista on, että alkio ei ollut kiinnittynyt väärään paikkaan. Mielummin ei mihinkään kuin munanjohtimeen. Sen olen oppinut.

Elättelen pienen pientä toivoa, että pääsisimme kokeilemaan ensimmäistä pakastealkion siirtoa vielä ennen klinikan kesätaukoa. Todennäköisesti emme pääse, mutta toivon sitä silti.

Tämä on ottanut yllättävän koville. Aiemmat epäonnistumiset tulvahtivat pintaan pitkästä aikaa ja täysin odottamatta. Olen surrut viimeisen kahden vuorokauden aikana reilua neljää lapsettomuusvuottamme enemmän kuin koskaan ennen. Viisi raskautta, nolla synnytystä, epäonnistunut tuoresiirto. Tiedän, että on suorastaan naurettavaa olla epätoivonen ensimmäisen siirron epäonnistuttua. Silti meinaan olla. Ymmärrän nyt, miksi hedelmöityshoitoja sanotaan raskaiksi. Nämä ovat raskaita. Ja minä sentään pääsin fyysisesti todella helpolla. Ihailen vilpittömästi niitä, jotka ovat käyneet tämän läpi lukuisia kertoja. Helppoahan se olisi, jos tietäisi, että toinen, kolmas, neljäs tai kymmenes kerta onnistuu. Mutta kun ei tiedä. Ei todellakaan tiedä.

Olen häkeltynyt siitä, että ympärilläni on ihmisiä, jotka eivät tiedä lapsettomuuden kivusta mitään, mutta silti he itkevät kanssani.