2012

Hyvää, kaunista ja toivorikasta vuotta teille kaikille mukanakulkijoille siellä ruudun takana!

Me odottelemme helmikuuta, silloin alkaa toivottavasti tapahtua.

Jono

Tutkimustulokset tulivat. Sekä miehen että minun kaikki näytteet olivat normaalit. Tätä aavistelimmekin, koska olenhan tullut jo viisi kertaa raskaaksi. Suurin todennäköisyys ongelmille on vaurioitunut munanjohdin. Hoitona siis IVF. Päästiin nyt jonoon. Ensi keväänä ensimmäinen hoito, jos ihmettä ei tapahdu ennen sitä.

Mieli on yllättävän hyvä ja virkeä.

Blogi saattaa hiljentyä entisestään kevättä odotellessa. Voikaa hyvin! <3

Suunnitelma

Ensimmäinen lääkärireissu oli miellyttävä kokemus. Lääkäri oli sitä mieltä, että meidän historialla lähdetään suoraan IVF-hoitoon, jos perustutkimuksissa ei ilmene mitään erityisen poikkeavaa. Aukiolotutkimusta ei tarvitse tehdä, koska IVF-hoidon kannalta se ei ole olennaista. Nyt siis käydään verikokeissa ja selvitellään perusasioita. Syyskuun loppuun mennessä pitäisi olla tieto lähdetäänkö IVF-jonoon. Jono on julkisella puolella kuusi kuukautta. Ensimmäinen hoito olisi vasta ensi keväänä. Yksityinen klinikka on toinen vaihtoehto.

Nyt asioita selvitetään ja se jo itsessään tuntuu helpottavalta. Saamme apua.

Tänään ajatus ensi keväästä hoitojen suhteen tuntuu sopivalta. Huomenna voi olla jo toisin. Vielä on joka tapauksessa aikaa odottaa ihmettä.

Elokuu

Elokuu on täällä.

Kesä on ollut onnellinen. Ihania hetkiä yhdessä miehen kanssa. Ei kiirettä minnekään. Isompia ja pienempiä reissuja. Hyvää ruokaa ja juomaa. Päiväunia. Hitaita aamukahveja ulkona. Kirjoja. Järviä, meri ja laitureita. Saunoja. Luonnon rauhaa ja kaupungin vilskettä. Urheilua. Juhlia. Aikaa perheen kanssa. Aurinkoa ja kaatosadetta. Ystäviä.

Syksy, tulevat tutkimukset ja mahdolliset hoidot mietityttävät. En tiedä olenko valmis. Ja toisaalta, olenhan minä. Olisin toivonut, että tänne asti ei koskaan tulla, mutta nyt se kaikki on vääjäämättä edessä. Haluanko todella sitä? Eihän tässä tarvitse tehdä muuta kuin täyttää esitietolomakkeet ja mennä vastaanotolle. Miten se tuntuukin niin vaikealta?

Ulkona paistaa aurinko. Vielä on kesää jäljellä, ajattelen ja yritän unohtaa syksyn haasteet. Ihan vielä ei tarvitse tehdä onneksi mitään.

Onnellisuus

Kuten jo aiemmin kirjoitin, nämä lapsettomuusvuodet ovat opettaneet paljon. Yksi asia, jota olen kovasti pohtinut on onnellisuus.

Meillä kaikilla on taipumus ajatella, että onnellisuus on riippuvainen ulkoisista tekijöistä. Usein itsekin olen ajatellut, että olen onnellinen SITTEN KUN olen löytänyt elämäni miehen, valmistunut, saanut työpaikan, ostanut oman kodin, saanut lapsen jne. Mutta entä jos toiveemme eivät toteudukaan tai syystä tai toisesta menetämme jotain meille tärkeää? Tai sitten saavutamme kaikki unelmamme, mutta huomaamme että emme ole siltikään tyytyväisiä.

Onnellisuus on kiitollisuutta siitä mitä minulla on, ei keskittymistä siihen mitä minulla ei ole.

Vaikka olisin toki toivonut, että halumme saada lapsi olisi heti toteutunut, olen oppinut näkemään tämänkin elämänvaiheen hyviä puolia. Ja niitä on itse asiassa paljon! 

Kp 1

Olen jo mukamas niin tottunut tähän, mutta eihän tähän rehellisyyden nimissä voi koskaan tottua.

Body

En ole koskaan ollut sitä ihmistyyppiä, joka ostaa vaatteita tai leluja tulevalle lapselleen jo ennen mahdollista raskautta. Kahden varhaisen keskenmenon ja yhden kohdunulkoisen raskauden jälkeen kävelin kuitenkin silmät kyynelissä kauppaan. Ostin pienen, suloisen bodyn ja päätin, että periksi ei anneta. Kotona itkin sen läpimäräksi.

Aina ajoittain kaivan tämän pienen vaatteen esille. Se symboloi kaikkea sitä mitä olemme menettäneet, mutta myös kaikkea sitä mitä voimme vielä saada.

Elokuussa aloitetaan tutkimukset. Nyt vedetään henkeä ja annetaan kesän tulla.

Tutkimuksia

Tässä tutkimuksia ja mahdollisia hoitoja odotellessa on mukava spekuloida sitä, mikä tässä hommassa mahdollisesti mättää.

Mulla on vahva epäilys, että viimeisimmän KU-raskauden myötä munajohdin vaurioitui. Odotan mielenkiinnolla etenkin aukiolotutkimusta, jonka oletan tehtävän suht' varhaisessa vaiheessa.

Vai miten tutkimukset tällaisessa tapauksessa etenevät? Kertokaa te kokeneemmat!

Askel

Varasin lääkäriajan.
Nyt mennään eteenpäin.

Pysähdys

Ensimmäisen kerran tämän kolmen vuoden aikana meidät luokitellaan nyt virallisesti lapsettomiksi. Tähän asti raskaus on alkanut aina vuoden sisällä edellisestä, joten lapsettomuuden (vuosi ilman raskautta) kriteeri ei ole täyttynyt.

Emme ole kuuluneet myöskään toistuvista keskenmenoista kärsivien joukkoon, koska kohdun ulkopuolisia raskauksia ei lasketa keskenmenoiksi ja kaikkia alkuraskauden keskenmenoja ei ehditty kliinisesti todeta. Toistuvien keskenmenojen tutkimuksiin yritimme, mutta lähetteemme palautettiin kun riittävää näyttöä (kolmea peräkkäistä kliinisesti todettua keskenmenoa) ei ollut.

Nyt kun uutta raskautta ei ole neljääntoista kuukauteen kuulunut, olemme virallisesti lapsettomia.

Miten tästä eteenpäin? En tiedä.

Hoitoihin? Todennäköisesti.

Mihin? En tiedä.

Milloin? En tiedä.

Miten tämä kaikki päättyy? En todellakaan tiedä.

Analyysiä

Miten nämä kuluneet kolme vuotta ovat vaikuttaneet minuun?
Tässä muutama ajatus.

1)   Pelkään positiivisia raskaustestejä. Tähän asti niistä ei ole seurannut mitään hyvää. Pelkkää kipua, verta, kyyneleitä, hämmennystä ja epätoivoa. Toki tiedän, että jonakin kauniina päivänä positiivinen testi voi tarkoittaa myös jotain yliluonnollisen ihmeellistä. Uuden ihmisen syntymää.

2)   Ihmettelen normaaleja raskauksia. Kun ympärilläni raskaudet alkavat normaalisti, kestävät loppuun asti ja lopulta syntyy eläviä ja terveitä lapsia. Miten ne sen tekevät? Miten se ylipäätään on mahdollista?

3)   Olen tullut entistä varovaisemmaksi kysymään keneltäkään heidän lastenhankintasuunnitelmista. Inhoan tässä yhteydessä sanoja tehdä ja hankkia.

4)   Olen oppinut ymmärtämään, että lapsi on lahja. Kaikki eivät välttämättä kyseistä lahjaa koskaan saa. Lapsi ei ole jokanaisen tai -miehen oikeus.

5)   Olen pakottanut itseni hyväksymään, että toisten lapset eivät ole minulta pois.  Ympärilläni syntyy jatkuvasti uusia ihmeitä ja haluan olla onnellinen jokaisesta.

6)   Olen oppinut entistä enemmän arvostamaan sitä mitä minulla on. Maailman ihanin mies, rakastava perhe, uskomattomia ystäviä.

7)   En pode enää vauvakuumetta sen varsinaisessa merkityksessä. En tiedä johtuuko se itsesuojelusta vai mistä. Lapsi olisi ihaninta mitä meille voisi tapahtua, mutta kaikki hössötys ja vaaleanpunaiset unelmat ovat kadonneet.

8)   Olen tullut entistä tietoisemmaksi siitä, että elämä on ihmeellistä ja kaikki on mahdollista. Niin hyvässä kuin pahassakin. 

Alku

Huhtikuussa 2008 se alkoi. Yritys. Ihana, kutkuttava, jännittävä yritys. Olin onneni kukkuloilla. Ostin Vauva-lehtiä, seurasin tiiviisti keskustelupalstoja ja surffailin äitiysvaatesivuilla. Tätä oli odotettu. Nyt se alkaa, meille tulee vauva!

Kului puoli vuotta. Ihmettelin, että miten tässä nyt näin kauan kestää. Eräänä iltana tuli omituisia vatsakipuja ja vuotoa. Sitä kesti viikon verran, kunnes tajusin lähteä lääkäriin. ”Hcg hieman koholla, varhainen keskenmeno.” Olin hämmentynyt, mutta onnellinen. Minä voin tulla raskaaksi!

Kului kuukausi. Raskaustesti positiivinen. Iloa ja onnea, mutta heti seuraavana päivänä kipuja ja vuotoa. Tein viikon päästä varmistustestin, vaikka tiesin tuloksen liiankin hyvin. Yksi viiva. En tajunnut käydä edes lääkärissä. Toinen varhainen keskenmeno, ajattelin.

Kului kaksi kuukautta. Yhtäkkiä kesken kierron alkoi vatsakivut ja vuoto. Tein ensimmäisestä kerrasta viisastuneena heti testin - positiivinen. Soitto hämmentyneenä neuvolaan. ”Olen raskaana, vaikka kuukautiset tulivat ajallaan, onko normaalia?” ”Normaalia on, onnea vain!” Kun kivut ja vuoto yltyivät, lähdin päivystykseen. ”Kohdun ulkopuolinen raskaus.”

Kotiin itkemään, ihmettelemään ja seurailemaan tilannetta. Kynnys lähteä takaisin sairaalaan piti olla mahdollisimman matala. Kesken työpäivän kivut yltyivät lähes sietämättömiksi. Päivystykseen, yöksi sairaalaan ja seuraavana päivänä tähystysleikkaukseen. Leikkauksen jälkeisenä päivänä lääkäri tuli tapaamaan. ”Vasen munajohdin oli pahasti revennyt, joten jouduimme poistamaan sen.” Lisää itkua ja hämmennystä.

Kului puoli vuotta. Raskaustesti positiivinen. Vuoto alkoi rv 4+1. Ehdittiin epäilemään kohdunulkoiseksi jälleen, mutta lopulta kohdusta löytyi ruskuaispussi rv 5+5. Ei sikiötä, sykkeestä puhumattakaan, mutta miten pelkästä ruskuaispussista voikaan olla niin onnellinen. ”Kohdussani on jotain!” Uusi vuoto alkoi rv 6+1, jolloin todettiin spontaani keskenmeno. Itkua ja hämmennystä.

Kului seitsemän kuukautta. Positiivinen raskaustesti. Useita päiviä ilman vuotoa. Päästiin pitemmälle kuin koskaan ennen. Mutta alkoihan se. Päivystyksessä todettiin kohdun ulkopuolinen raskaus jäljellä olevassa munajohtimessa. Koska ainokaista munajohdintani haluttiin suojella, sain heti metotreksaatti-piikin. Yksi lääkeannos riitti, ja vuosin jälleen kohtuni tyhjäksi. Itkua ja epätoivoa.

Kului vuosi. Uutta raskautta ei kuulunut, ja nyt olen tässä. Nykyhetkessä. Kolme vuotta vanhempana ja viisaampana. Tästä tie vie vain ja ainoastaan eteenpäin. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Mihin tie johtaa, en tiedä. Mutta tie vie ja kantaa, siitä olen varma.

Tervetuloa mukaan!