Hitaasti, mutta varmasti?

Päivät kuluvat hitaasti. Yhdeksäs vuorokausi menossa Synarelan kanssa. Kolme ensimmäistä päivää olivat pahimmat. Mielialat kävivät pohjamudissa ja itketti jatkuvasti. Nyt olo on tasaantunut ja muita oireita en ole huomannut. Vielä pitäisi jaksaa reilu viikko ennen 0-ultraa. Pelkään, että lääke ei tehoa, koska kuukautiset tulivat ajallaan ja olo on muutenkin "liian" normaali. Minkälaisia sivuvaikutuksia teillä muilla on ollut?

Raskausuutisia tulee jatkuvasti joka puolelta. Erittäin läheltäkin. Viikon sisällä kolme ja jatkoa on ilmeisesti luvassa. Niiden kanssa nyt eletään päivä kerrallaan. Eihän toisten onni ole meiltä pois, mutta, no, kyllä te tiedätte. Se tunne. En osaa sitä kuvailla. Se ei ole suoranaista kateutta, ehkä enemmänkin surua. Kipeä muistutus siitä mitä emme ole saaneet.

Kun oikein kovasti itkettää, muistutan itseäni isoäitini sanoista: "Nyt kun ollaan jo näin pitkällä, pitäisi vain naurattaa!" Sitten itken vähän lisää, mutta hymyilen kyynelten läpi. Toivoa on niin kauan kun on elämää. Varmasti.

Kaksi päivää, kolme yötä

...ja siitä se sitten lähtee. Ensimmäinen IVF. Synarela odottaa kaapissa ja olo on jännittynyt. Töissä on perus kevätkiireitä, enkä vielä tiedä miten selitän hoitoihin liittyvät poissaolot. Toisaalta haluaisin olla avoin ja kertoa pomolle alkavasta hoidosta, mutta syystä tai toisesta se tuntuu todella vaikealta. Miten te muut hoidoissa olevat olette toimineet? Onko työnantaja ollut tietoinen tilanteestanne?

Jännittää.