Meillä kaikilla on taipumus ajatella, että onnellisuus on riippuvainen ulkoisista tekijöistä. Usein itsekin olen ajatellut, että olen onnellinen SITTEN KUN olen löytänyt elämäni miehen, valmistunut, saanut työpaikan, ostanut oman kodin, saanut lapsen jne. Mutta entä jos toiveemme eivät toteudukaan tai syystä tai toisesta menetämme jotain meille tärkeää? Tai sitten saavutamme kaikki unelmamme, mutta huomaamme että emme ole siltikään tyytyväisiä.
Onnellisuus on kiitollisuutta siitä mitä minulla on, ei keskittymistä siihen mitä minulla ei ole.
Vaikka olisin toki toivonut, että halumme saada lapsi olisi heti toteutunut, olen oppinut näkemään tämänkin elämänvaiheen hyviä puolia. Ja niitä on itse asiassa paljon!
Niin totta, mutta välillä niin pirun vaikeaa. Olla onnellinen siitä mitä on, eikä vain kaivata koko ajan jotain.
VastaaPoistaItse pääsin muutaman vuoden lapsettomuusmasennuksen jälkeen siedettävään olotilaan, kun tajusin, että en todellakaan olisi valmis tekemään muilla elämän osa-alueilla kauppaa lapsen saadakseni. Tiedäthän sen, kun sanotaan "olisin valmis antamaan mitä hyvänsä, jos saisin lapsen".
Tsemppiä ja nautinnollisia hetkiä kesäauringossa!