Viimeiset

Viimeinen Synarela-annos ja Pregnyl hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Tässä vaiheessa sitä tietenkin toivoo, että ei tarvitsisi enää koskaan kajota kyseisiin valmisteisiin. Ihmeellistä, että huomisaamuna kello ei herätä sumuttamaan!

"Ainakin kaksikymmentä"

Terveisiä ultrasta!
Munasoluja piisaa. Molemmilla puolilla oli "ainakin kymmenen". Tämä tarkoittaa sitä, että punktio on jo maanantaina. Ja nyt pitää juoda paljon. Hyperin vaara on olemassa, mutta lääkäri ei ollut siitä kovinkaan huolissaan.

Loppupäivä menikin ensi viikon työkuvioita järjestellessä. Nyt saan linnoittautua sohvalle ja odottaa maanantaita, sitten keskiviikkoa, ja sitten se todellinen odotus vasta alkaa. Loppuuko odottaminen koskaan?

Toinen etappi saavutettu

Pistoksia kuusi takana ja labratulosten mukaan kaikki on edelleen mallillaan. Jatkan samalla lääkeannoksella loppuviikkoon. Annos on käsittääkseni melko pieni, mutta ilmeisesti saanut jo jotain aikaiseksi. Vatsaa ainakin juilii mukavasti, joten kyllä siellä jotakin tapahtuu.

Olen hämmentynyt siitä, kuinka helpolla tänne asti on päästy. Synarelasta ei alun hormooni-itkujen jälkeen ole tullut oireita ja pistäminenkin on jo siedettävää. Järkyttävä väsymys vaivaa, mutta uskon sen johtuvan lähinnä kiireisestä keväästä ja siitepölyallergiasta.

Seuraava etappi kolmen yön päästä.

Piikkikammo

0-ultra takana ja kaikki hyvin. Olin jo ehtinyt todella pelätä, että Synarela ei tee tehtäväänsä. Kohtu näytti kuitenkin toivotulta ja pistokset voitiin aloittaa. Lääkkeenä Gonal-f. En ole koskaan pitänyt neuloista ja pistäminen tuntuu epämiellyttävältä. Mutta näillä mennään, en valita.

Ultraava lääkäri oli eri kuin viime kerralla. Hyvin tyly ja mielestäni suorastaan epäasiallinen. Hoitaja oli onneksi hymyilevä ja ystävällinen. Muuten olisi mennyt itkuksi koko touhu.

Nyt sitten pistellään, sumutellaan ja ihmetellään tätä kaikkea muutama päivä. Ensi viikon alussa labra ja lopussa ultra. Pää on pyörällä. Aurinko paistaa. Kaiken keskellä kuitenkin lähinnä hymyilyttää.

Hitaasti, mutta varmasti?

Päivät kuluvat hitaasti. Yhdeksäs vuorokausi menossa Synarelan kanssa. Kolme ensimmäistä päivää olivat pahimmat. Mielialat kävivät pohjamudissa ja itketti jatkuvasti. Nyt olo on tasaantunut ja muita oireita en ole huomannut. Vielä pitäisi jaksaa reilu viikko ennen 0-ultraa. Pelkään, että lääke ei tehoa, koska kuukautiset tulivat ajallaan ja olo on muutenkin "liian" normaali. Minkälaisia sivuvaikutuksia teillä muilla on ollut?

Raskausuutisia tulee jatkuvasti joka puolelta. Erittäin läheltäkin. Viikon sisällä kolme ja jatkoa on ilmeisesti luvassa. Niiden kanssa nyt eletään päivä kerrallaan. Eihän toisten onni ole meiltä pois, mutta, no, kyllä te tiedätte. Se tunne. En osaa sitä kuvailla. Se ei ole suoranaista kateutta, ehkä enemmänkin surua. Kipeä muistutus siitä mitä emme ole saaneet.

Kun oikein kovasti itkettää, muistutan itseäni isoäitini sanoista: "Nyt kun ollaan jo näin pitkällä, pitäisi vain naurattaa!" Sitten itken vähän lisää, mutta hymyilen kyynelten läpi. Toivoa on niin kauan kun on elämää. Varmasti.

Kaksi päivää, kolme yötä

...ja siitä se sitten lähtee. Ensimmäinen IVF. Synarela odottaa kaapissa ja olo on jännittynyt. Töissä on perus kevätkiireitä, enkä vielä tiedä miten selitän hoitoihin liittyvät poissaolot. Toisaalta haluaisin olla avoin ja kertoa pomolle alkavasta hoidosta, mutta syystä tai toisesta se tuntuu todella vaikealta. Miten te muut hoidoissa olevat olette toimineet? Onko työnantaja ollut tietoinen tilanteestanne?

Jännittää.

Omituista

Odotan kuukautisia kerrankin innoissani, jotta saisin ilmoittautua hoitoon. Nyt niitä vaan ei kuulu eikä näy. Raskaustesti on tehty ja se näyttää tuttuakin tutumpaa yksinäistä viivaa, joten siitäkään ei ole kysymys. Kyllä ihmiskeho vaan on ihmeellinen, sanon minä.