Vuoden viimeisenä päivänä

Reilu kolme viikkoa sitten päästiin kuin päästiinkin jälleen siirtoon. Kaksi viimeistä alkiota sulatettiin, molemmat selvisivät. Toinen siirrettiin, toista jatkoviljeltiin ja seurailtiin. Suunnitelmana oli pakastaa viimeinen, mikäli se selviää blastokystiksi asti.

Vuoto alkoi reilun viikon päästä siirrosta. Kävin verikokeessa, hcg 20. Lukema oli niin alhainen, että sain kontrolliajan viikon päähän ja painavan kehoituksen lähteä heti päivystykseen, jos tulee kipuja. Kohdun ulkopuolisen raskauden mahdollisuus oli taas ilmassa. Samassa puhelussa selvisi, ettei viimeinen alkio ollut jaksanut. Näissä tunnelmissa lähdettiin joulun viettoon.

Tänään sain kuulla, että hcg on laskenut lähes nollaan. Ei siis pelkoa kohdunulkoisesta, mutta ei myöskään ihmeraskautta.

Vuoden viimeisenä päivänä päättyy meidän ensimmäinen, kahdeksan kuukautta kestänyt IVF-hoitomme tuloksettomana. Kymmenen alkiota ja neljä siirtoa. Viimeisestä siirrosta hieman kohonnut hcg-arvo. Lisäksi yksi kohdunulkoinen raskaus siirtojen välissä syyskuussa.

Tämä vuosi on ollut raskas. Rukoilen, että ensi vuosi olisi valoisampi.

Todellisuus

Täällä menossa pp 10 ja vuodan kuin seula. Sellainen oli tämä kierros.

Voisiko joku kertoa positiivisia juttuja? Niistä on huutava pula.

Missä mennään?

Viimeisen viikon aikana olen voinut melko huonosti. Olen itkenyt, itkenyt ja itkenyt. On väliin mahtunut hyviäkin hetkiä. Olen ollut huolissani itsestäni. Jaksanko minä? Mitä, jos en jaksa?

Toissapäivänä sulatettiin yksi alkio. Ei ollut siirtokelpoinen, oli monitumainen. Eilen sulatettiin kaksi alkiota, joita seurattiin yön yli. Tänään aamulla sain puhelun, että toinen voidaan siirtää. Toinen oli monitumainen.

Kohdussani on kuusisoluinen alkio, enkä oikein tiedä mitä ajatella. Pakkasessa on vielä kaksi nelisoluista odottamassa. Vielä joitakin viikkoja sitten niitä oli yhdeksän. Yhtenä iltana itkin, että kuolevatko ne kaikki käsiin?

Kohdussani oleva ei kuollut. Elävä alkio, melkoinen sissi. Alkakoon siitä elämä. Ihana elämä.

Kynttilä

Sytytin kynttilän kaikille niille pienenpienille ihmisenaluille, jotka eivät koskaan syntyneet tähän maailmaan. Teidän ja meidän.

Raportti

No niin. Homma eteni seuraavasti.

Sunnuntai-iltana (pp 9) tein testin. Tyhmää, tiedän. Se oli negatiivinen. Pettymys oli suuri, vaikka ajattelinkin optimistisesti toisen viivan vielä ilmestyvän muutaman päivän sisällä. Oireita oli oikeastaan jonkin verran. Jatkuva vessahätä, vatsatuntemuksia jne.

Vuoto pysyi poissa ja toiveet kohosivat jälleen. Tiistaiaamuna (pp 11) testasin taas. Tulos oli negatiivinen. Lähdin silmät kyynelissä töihin. Työpäivän päätteeksi alkoi tuhruvuoto, joten lähdin silmät kyynelissä myös kotiin.

Tänään oli veritesti. Tulos oli negatiivinen. Onneksi tiesin sen jo etukäteen. Helpompi näin, ajan kanssa sulatella pettymystä. Vaikka ei tätä kovin helpoksi voi siltikään sanoa.

Positiivista on, että välikiertoa ei tarvita. Seuraava lääkäriaika on jo varattu ensi viikon loppuun. Nyt toivotaan, että viikonloppu ei estä seuraavaa mahdollisuutta.

Uutta matoa koukkuun, ja mitä näitä nyt on. Ei tässä hitsi vie auta mikään muu.

Loppu lähestyy

Siirrosta kahdeksan vuorokautta. Viimeksi vuoto alkoi tästä hetkestä reilu vuorokausi eteenpäin. Pelottaa.

Haluan kuitenkin kirjoittaa tuntemuksia itselleni muistiin:
- ei mitään mainittavaa pp 1-4
- nipistelyä alavatsassa pp 5-6
- lieviä menkkatuntemuksia pp 6-8
- rinnat eivät ole arat
- ajoittain koko vatsan "polttelua", vähän kuin närästystä

Tämä ei ole kutkuttavaa jännitystä. Tämä on kamalaa.

Erilainen kokemus

Siirrosta on kolme vuorokautta. Toimenpide sujui mallikkaasti, paremmin kuin viime kerralla.

Olo on hyvin erilainen verrattuna tuoresiirtoon. Silloin alla oli yli kuuden viikon lääkerumba ja punktio. Olo oli punktion jäljiltä tukala, vatsatuntemuksia oli enemmän tai vähemmän koko ajan ja lääkkeet vaikuttivat kaikenlaisia oireita. Rinnat olivat kipeät, nälätti, väsytti jne.

Nyt olo on täysin normaali. Ei minkäänlaisia tuntemuksia. Ei yhtään mitään. Ja tiedättekö, minä pidän tästä paljon enemmän.

Alkioita jouduttiin sulattamaan neljä. Vasta viimeinen säilyi hengissä. Pakkaseen jäi vielä viisi odottamaan. Lääkäri vakuutteli, että näinkin suuri hävikki on normaalia. Hän kertoi, että lapsettomuushoitojen asiantuntijat keskustelevat, pitäisikö tuoresiirron sijaan kaikki alkiot ensin pakastaa. Näin siirtoja ja mahdollisia pettymyksiä tulisi vähemmän. Mielenkiintoinen ajatus.

Ajatukset karkailevat pohtimaan, kuinka moni viidestä jäljellä olevasta alkiostamme selviää. Minä niin toivoisin, että emme menettäisi enää yhtään. Saisimme vihdoinkin pitää. Se olisi ihanaa.